Ruoka-ala tarvitsee meitä kaikkia

Ruoka-ala on yksi Suomen monipuolisimmista toimialoista. Se ei rajoitu vain ruokatuotantoon tai teollisuuteen, vaan ulottuu logistiikasta robotiikkaan ja pakkauksiin, viestinnästä koulutukseen ja energia-asioista kestävään kehitykseen. Ala tarvitsee monenlaista osaamista ja erilaisia taustoja. Juuri se tekee mielestäni siitä niin kiinnostavan.

Itselleni tämä on konkretisoitunut alanvaihdon myötä. On ollut hienoa huomata, miten moniulotteinen ruoka-ala on ja miten avoimesti se ottaa uusia tekijöitä vastaan.

Uratarinani yhdessä kuvassa: kätilötorvi muistuttaa kuuntelemisen merkityksestä. Objektiivi kertoo siitä, miten viestintä tekee näkyväksi sen, mikä muuten jäisi piiloon. Tyrni symboloi rakennettuja juuria Satakuntaan ja alanvaihtoa ruoka-alalle.

Kätilöstä resurssiviisaaksi viestijäksi

Taustasta on hyötyä yllättävilläkin tavoilla

Vaikka taustani ei ole ruoka-alalta, olen pystynyt hyödyntämään aikaisempaa kokemustani yllättävänkin monipuolisesti. Kätilötyössä keskeistä ovat empaattisuus, paineensietokyky, tilannetaju ja selkeä viestintä. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia myös viestintätyössä. Osaan kuunnella, myös rivien välistä.

Kansainvälinen tausta, asiakaspalveluasenne ja tunneäly ovat olleet hyödyksi niin yhteistyön rakentamisessa kuin sisällöntuotannossa. Visuaalinen viestintä, kuten valokuvaus, graafinen suunnittelu ja videotuotanto, on keskeisessä roolissa nykyisessä työssäni. Tarinankerronta, digimarkkinoinnin osaaminen ja yrittäjyystausta antavat näkökulmia myös Satakunnan Biolaakson brändinrakennukseen.

Palvelumuotoiluajattelu, verkkosivujen rakentaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat olleet arvokkaita työkaluja, erityisesti Biolaakson konseptoinnissa ja kehittämistyössä.

Ruoka-ala on täynnä mahdollisuuksia

Elsa Penttilä

Viestinnän asiantuntija
Resurssiviisaus
Satakunnan ammattikorkeakoulu